Siirry sisältöön

Uusi TV ostoslistalla? Asiantuntijan parhaat vinkit valintaan

Tv:n katselu on edelleen koti-iltojen suosikkiharrastus. Lue asiantuntijan vinkit, miten valitset sinulle sopivimman telkkarin ja varmistat parhaan mahdollisen katsomiskokemuksen.

Teevee, töllö, telkkari – rakkaalla ruudulla on monta nimeä. Televisio on kodin käytetyimpiä laitteita, eikä sen suosio internetaikakaudellakaan osoita laantumisen merkkejä.

- Televisio voi erittäin vahvasti. Sen äärellä vietetään enemmän aikaa kuin vuosiin, Finnpanelin mittausten mukaan keskimäärin yli 3,5 tuntia vuorokaudessa, kertoo Powerin viihde-elektroniikan myyntipäällikkö Lauri Räsänen.

Vaikka suoratoistopalvelujen käyttö on kasvanut merkittävästi, pitää perinteinen tv yhä pintansa.

- Selvä enemmistö seuraa edelleen lineaarista televisiota. Tv-ohjelmien katsomisen rinnalla on kuitenkin myös tv:n muu käyttö kasvanut, etenkin suoratoistopalvelut ja pelaaminen ovat lisääntyneet huomattavasti, Räsänen sanoo.

Useimmille suomalaisille televisio on pitkäaikainen investointi. Uusi laite hankitaan keskimäärin 7-8 vuoden välein, joten on tärkeää, että siihen voisi olla tyytyväinen vielä vuosienkin päästä. Kun malleja, merkkejä ja ominaisuuksia on valtavasti, voi valinta tuntua vaikealta.

- Muista hyödyntää myyjän ammattitaitoa ja osaamista, Lauri Räsänen painottaa.

- Ainoastaan riittävän laajalla tarvekartoituksella ja televisioiden vertailulla paikan päällä saa käsityksen millainen laite pitäisi hankkia itselle. Ostopäätöstä ei tulisi tehdä pelkästään esimerkiksi edulliseen hintaan perustuen.

 

Mieti nämä jo kotona

 

Uuden tv:n valintaa helpottaa, kun otat muutaman asian muistiin ennen kuin lähdet liikkeeseen.

- Ensinnäkin kannattaa arvioida nykyisen telkkarin antamaa katsomiskokemusta. Muistele, mikä sai sinut hankkimaan tämänhetkisen television. Oliko valintaperusteena esimerkiksi hyvä kuvanlaatu tai liiketoisto, ja oletko ollut niihin tyytyväinen vai kaipaisitko parempaa laatua? Onko laitteen koko ollut sopiva vai kaipaisitko suurempaa tai pienempää?, Lauri Räsänen listaa.

Nykyisen television mitat on hyvä pistää ylös kokovertailuja varten.

- Tuumakoon näkee yleensä laitteen takaa tai yhtä hyvin voit mittanauhalla mitata ruudun halkaisijan kulmasta kulmaan.

Mieti myös, millaiseen tilaan televisio on tulossa: hämärä makuuhuoneen nurkka tai luonnonvaloa tulviva olohuone asettavat erilaiset vaatimukset televisiolle.

- Television suorituskyky erilaisissa valaistusolosuhteissa vaihtelee huomattavasti. Valoisaan tilaan kannattaa valita laite, joka ei heijasta, vaan vangitsee valoa itseensä. Näin ollen valo ei heijastu takaisin ja pilaa katselukokemusta. Osa tv-malleista taas pääsee oikeuksiinsa hieman pimeämmissä olosuhteissa, tällaisia televisioita ovat mm. OLED-teknologiaan pohjautuvat tv:t, joissa yksittäiset pikselit syttyvät ja sammuvat itsenäisesti, Räsänen kertoo.

 

Pelissä nopeus ratkaisee

 

Jos telkkaria käytetään pelaamiseen, muutama ominaisuus on tärkeä huomioida laitevalinnassa.

- Ihan ensimmäiseksi pitää varmistaa että tv:ssä on HDMI 2.1 -liitäntä. Vain tämä liitäntä tukee kaikkia ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä nykyajan pelaajalle. Lisäksi tarvitaan 120 hz kuvataajuus, jotta laite pystyy näyttämään 120 kuvaa sekunnissa 4K-resoluution tarkkuudella. Nämä ominaisuudet ovat välttämättömiä sulavaliikkeisen ja nykimättömän kuvan saamiseksi, Lauri Räsänen kertoo.

- Pelin kannalta tämä merkitsee käytännössä voittoa tai tappiota: kun yhdellä pelaajalla on edellä mainitut ominaisuudet ja toisella ei, se näkyy niin, että ensimmäinen liikkuu pelissä sulavasti ja vasteaika on todella nopea, kun taas toinen vähän nykii ja pelaaminen on hitaampaa.

Lauri Räsäseltä löytyy myös näppärä vinkki hankalista pelitilanteista selviämiseen:

- Joissakin televisioissa on ruudunjakotoiminto, joka mahdollistaa sisällön jakamisen. Jos jäät pelissä vaikeaan kohtaan jumiin, etkä pääse etenemään, voit peilata YouTubesta haettavan läpikulkuvideon esimerkiksi omalta puhelimelta tv-ruudulle. Toisessa ruudussa olet edelleen pelissä, toisessa ruudussa voit oppia läpikulkuvideosta viimeisimmät niksit, joilla pääset umpikujasta pois, ilman että sinun tarvitsee keskeyttää peliä.

 

TV-Power-sisältö-600x314.jpg
Kuva: Melissa Laitila

 

Parempi kuva ja pienempi energiankulutus

 

Uuden television täysi potentiaali ei tule hyödynnettyä, jos laitteen ottaa käyttöön suoraan paketista: tehdasasetuksilla tv-kuva on luonnottoman kirkas ja värikylläinen, joten kuvan luonnolliset värisävyt eivät tule esiin. Lisäksi mobiililaitteista tuttu, silmiä rasittava ja unettomuutta aiheuttava sininen valo on liian korkealla tasolla.

- Tehdasasetuksilla olevan tv:n väreistä ja kirkkaudesta on otettu ihan maksimit irti, sen näkee esimerkiksi siitä, miten vaikkapa jalkapallokentän nurmikko hehkuu luonnottoman vihreänä. Myöskään kaikki tumman ja vaalean sävyt eivät tule kunnolla esiin, mikä häiritsee yksityiskohtien erottamista, etenkin jos ohjelmassa tapahtumat sijoittuvat pimeän aikaan. Sinisen valon määrä on suuri ja varsinkin hämärässä katsoessa se alkaa rasittaa silmiä, Lauri Räsänen kuvailee.

Liian voimakas kirkkaus vaikuttaa suoraan television energiankulutukseen ja käyttöikään.

- Tehdasasetuksille jätetty televisio ikään kuin polttaa lamppuja täydellä höngällä, mikä kuluttaa tv:n paneelia ja vie myös enemmän energiaa. Ajan kuluessa paneeli ja värit alkavat haalistua merkittävästi.

Pidemmän käyttöiän ja paremman katselukokemuksen saamiseksi Lauri Räsänen suosittelee laitteen kalibrointia liikkeessä.

- Televisio on pitkän ajan investointi, joten kuvanlaatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Kalibrointi tarkoittaa värien ja kirkkauden säätämistä standardoituihin arvoihin. Se parantaa katselukokemusta niin, että näet kuvat ja värit niin kuin niiden kuuluukin näkyä. Sinivalo minimoituu ja laitteen energiankulutus vähenee jopa 30 %.

- Kalibrointipalvelun ansiosta saat täyden potentiaalin irti uudesta televisiostasi: energiankulutus laskee, television käyttöikä kasvaa ja katseltava sisältö näyttää aina ensiluokkaiselta, Lauri Räsänen toteaa.

 

Ääni on puolet katseluelämyksestä

 

Lauri Räsänen painottaa hyvän äänentoiston merkitystä:

- Tv-kuva on vain puolet katseluelämyksestä. Ääni on toinen puolisko.

- Äänentoisto on ehdottoman tärkeä, jotta voidaan päästä mahdollisimman lähelle autenttista tilannetta ja saadaan paras mahdollinen kokemus.

Äänentoiston osalta kannattaa tehdä etukäteen samat kartoitukset kuin kuvanlaadun osalta: onko nykyisen television äänentoisto riittävä, mitä pitäisi muuttaa ja millaiseen tilaan äänentoisto on tulossa.

- Nykyisten televisioiden kaiuttimet eivät pysty antamaan parasta mahdollista kuuntelukokemusta, koska laitteet ovat niin ohuita, ettei niihin pysty kovin ihmeellisiä kaiuttimia sijoittamaan. Lisäkaiuttimilla äänentoiston voi rakentaa mieleisekseen, Räsänen sanoo.

Kaiutinjärjestelmä ei välttämättä vaadi suuria investointeja.

- Nykyään ei enää rakenneta isoja kotiteatterijärjestelmiä, vaan kompakti Soundbar-kaiutinjärjestelmä on useissa tapauksissa korvannut ne. Soundbar-järjestelmässä saa yhdistettynä kaikki äänentoiston tärkeät elementit eikä se vie tilaa, vaan järjestelmän saa asennettua tv-tasollekin. Soundbar-kaiuttimia löytyy eri kokoista ja näköistä joka makuun, ja hintaluokka lähtee muutamista kymmenistä euroista ylöspäin. Vaihtoehtoja kannattaa kuunnella myymälässä ja varmistaa, että valitsee omiin tiloihin riittävän tehokkaan kaiuttimen.

Moneen televisioon voi myös liittää kuulokkeita langattomasti bluetoothin kautta, jolloin television ääni ei häiritse muita.

- Joihinkin malleihin pystyy liittämään kahdetkin kuulokkeet samaan aikaan. Kuulokkeiden ei tarvitse olla mitenkään erikoisia, vaan ihan tavalliset bluetooth-kuulokkeet käyvät hyvin, Lauri Räsänen vinkkaa.

 

Ecster-rahoituksella koko paketti

 

Television lisäksi myös kaiuttimet, kuulokkeet ja kalibrointipalvelun voi saada samalla Ecster-rahoituksella.

- Televisio on pitkäikäinen investointi, joten kokonaispaketista kannattaa koota mieluinen, niin että se vastaa omia tarpeita vielä useamman vuodenkin päästä. Hankintaa helpottaa, kun kaiken saa samaan pakettiin ja maksuaikaa ostoksille, Lauri Räsänen toteaa.

Televisioiden uusista ominaisuuksista kannattaa ottaa täysi hyöty. Nykytelkkari taipuu moneen asiaan, mistä ennen ei osattu edes haaveilla.

- Voit vaikka katsoa suosikkisarjaasi samalla, kun toisessa ruudussa näkyy jumppavideo ja kolmannessa ruudussa kamera kuvaa sinua ja näet koko ajan peilikuvana, teetkö liikkeet oikein.

Omista toiveista onkin tärkeä keskustella myyjän kanssa, jotta parhaat vaihtoehdot saadaan kartoitettua.

- Kannattaa hakea myyjältä apua laitevalinnassa. Voit vaikka innostua ominaisuudesta, jota et tähän asti edes tiennyt olevan olemassa, Lauri Räsänen naurahtaa.

Yllättäviin menoihin ja unelmien toteuttamiseen

Ecster-rahoitus tuo joustoa elämän hankintoihin. Telkkarista kotisohvaan ja kaikkeen siltä väliltä.

Tutustu Ecster-rahoitukseen