Maksaminen ulkomailla
Ota aina vähintään kaksi korttia mukaan matkalle. Jos matkasi kohdistuu Euroopan ulkopuolelle, ilmoita siitä meille ennen matkaa. Voimme olla sinuun myös matkasi aikana yhteydessä, joten päivitäthän mahdolliset muutokset yhteystietoihisi.
Maksaminen ulkomailla tapahtuu samalla tavalla kuin Suomessa. Muutama kultainen sääntö on kuitenkin hyvä pitää mielessä:
-
- Suojaa tunnuslukusi aina maksutilanteessa.
- Pidä korttisi näköetäisyydellä maksutilanteessa.
- Ota useampi kuin yksi maksukortti mukaan. Jos yksi kortti katoaa tai varastetaan, et jää matkalla tyhjän päälle.
- Tarkista säännöllisesti, että korttisi on tallessa. Älä pidä mukanasi kaikkia maksukortteja samaan aikaan, vaan jätä osa korteista säilöön turvalliseen paikkaan esimeriksi hotellihuoneen kassakaappiin. Jätä matkalla tarpeettomat kortit, kuten kirjasto- ja kanta-asiakaskortit kotiin.
- Talleta korttiesi sulkupalvelunumerot puhelimeesi talteen ennen ulkomaille lähtöä.
- Jos matkakohteesi on Euroopan ulkopuolella, ilmoita siitä asiakaspalveluumme, jotta emme turhaan pyydä sinulta vahvistusta ulkomaisista korttitapahtumista.
- Ota huomioon, että saatamme olla sinuun yhteydessä matkasi aikana: varmistathan siis, että yhteystietosi ovat ajan tasalla.
Muuta ulkomailla huomioitavaa:
-
- Varmista summa ja valuutta ennen maksun hyväksymistä. Jos tietoja ei ole nähtävillä, älä hyväksy maksua.
- Säilytä kuitit laskun tarkistusta varten. Pyydä kuitti myös epäonnistuneesta maksutapahtumasta. Jos veloituksista herää kysymyksiä, ole viipymättä yhteydessä asiakaspalveluumme.
- Huomioi valuuttakurssit: ulkomailla maksettaessa kurssimuutoksesta johtuen laskulla veloitettava summa voi erota ostopäivän kurssin mukaisesta summasta. Kauppa voi myös tarjota mahdollisuutta maksaa euroissa paikallisen valuutan sijaan. Valitsemalla maksun euroissa hyväksyt myös liikkeen käyttämän valuuttakurssin, joka voi olla sinulle epäedullinen.
- Korttimaksamisesta saatetaan periä ulkomailla kuluja. Tarkista liikkeestä, veloittaako se korttiostoksesta erikseen palvelumaksun.
-
Matkan suunnittelu
Huomioi matkaa varatessasi nämä asiat, niin voit välttää ikävät yllätykset.
Matkan suunnittelu -
Hotellivaraus
Varmista ennen majoituksen varaamista, että kyseessä on luotettava varaussivusto.
Hotellivaraus -